In English below. Yläkulttuuri ry aloittaa uuden klubisarjan nimeltä Ylämäki-klubi. Ensimmäinen klubi järjestetään perjantaina 2.12.2022 klo 18–22 Mäkitorpalla (Pitkäkatu 25). Klubin teemana on tällä kertaa ambient-ilta. Ota siis mukaasi makuualusta tai jokin muu mukava alusta, jolla voit nautiskella ambient-äänimaisemista tai kuten eräs ambient-musiikintekijä kuvailee: ”pitkän estetiikan ansasta”. Ota mukaan myös omat juomat ja eväät. Tällä kertaa esiintymässä ovat Juha Kuurajärvi, …
Butoh & kirjoittaminen -kurssi elokuussa / Butoh & writing course in August
In English below. Aika ja paikka: 3.–31.8. Tunnit ovat keskiviikkoisin klo 17–19 Mahdollisuuksien Talon salissa (Kauppakatu 19 C ja D, Jyväskylä). Hinta: 5–10 € / kerta maksukyvyn mukaan. Osallistuminen maksetaan tuntien yhteydessä. Maksuvaihtoehdot ovat kortti ja käteinen. Kurssilla tutustutaan kehon runouteen; japanilaissyntyiseen butoh-tanssiin ja luovan kirjoittamisen menetelmiin. Harjoitteet sopivat niin vasta-alkajille kuin sellaisille, jotka ovat jo pitempään butoilleet ja kirjoittaneet. …
Butoh & kirjoittaminen -työpaja elokuussa / Butoh & writing workshop in August
Työpaja on siirretty heinäkuulta elokuulle. Alla on päivitetty informaatio. / The workshop was removed from July and will be in August. Below is updated information. In English below. Aika: Perjantaina 19.8. klo 17:30–20:30 ja lauantaina 20.7. klo 11:30–17:30 Paikka: Mäkituvan Flamencosali ja Mäkitorppa, Pitkäkatu 25, JyväskyläTilat eivät valitettavasti ole esteettömiä. Hinta: 25–35 € maksukyvyn mukaan. Osallistuminen maksetaan työpajan yhteydessä. Maksuvaihtoehdot …
Rihmasto @ Lauantai-SET 21.5.2022
Väljä ja valoisa butoh-improvisaatio esitettiin lauantaina 21.5.2022 Villa Ranassa. Esitys oli osa Keskellä-kollektiivin (IG) Lauantai-SET-tapahtumasarjaa. // A loose and light butoh improvisation Rihmasto (mycelium) was on stage in Villa Rana on Saturday 21.5.2022. The performance was a part of Keskellä-kollektiivi’s Lauantai-SET events. Esillä olijat / Performers: Anthoni, Elo, Iida, Jani, Olivier ja PäiviMuusikot / Musicians: Juha Kuurajärvi ja Juha SillmanKuvat …
Butoh 2
KOKOONTUMISET PERUTTU AJALTA 9.-18.12. HARJOITUKSET SIIRTYVÄT MAHDOLLISESTI TAMMIKUUHUN 2022. // REHEARSALS BETWEEN 9.-18.12. ARE CANCELED. WE MIGHT CONTINUE IN JANUARY 2022. TIEDOTE / NEWSLETTER 28.9.2021. Butoh 2 In English below. Hei sinä butoh’sta ja esillä olosta kiinnostunut! Aloitan lokakuussa uuden Butoh 2 -ryhmän, jonka tarkoituksena on syventyä tiettyihin teemoihin ja suunnata kohden katseen alla oloa. Tässäkään ryhmässä et tarvitse aiempaa …
Murtumakohta – Surun piemeä puoli
Tervetuloa torstaina 7.10. klo 19 Vakiopaineeseen (Jyväskylä) kokemaan tunteiden ja maailmoiden värejä. Ensin teatteritilassa kuullaan Juha Kuurajärven harmooni-noise-ambienttia (Murtumakohta), jonka jälkeen baarin puolella loitsumies Keke Lammassaari esittää Korppi yhtyeen kappaleita soolona (Surun pimeä puoli). Teatteritilan valaistuksen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Santtu Käkönen.K-18, vapaaehtoinen kannatusmaksu. —–JUHA KUURAJÄRVI feat. Anthoni Levonsaari Kolmisen vuotta sitten erään Juhan ja Anthonin (Maanväen) yhteisen esiintymisen jälkeen …
Syksyn butoh-tunnit / Autumn’s Butoh Classes
Butoh-viikkotunnit jatkuvat jälleen! 8.9.–15.12. aikana butoilemme tuttuun tapaan keskiviikkoisin klo 17–19 Mahdollisuuksien Talon Salissa (Kauppakatu 19 C–D). Tiedotan muutoksista Iloluonnon nettisivuilla, FB:ssä ja IG:ssä. Lisätietoja Anthonilta: iloluonto ( ät ) gmail.com / puh. 040 166 2655 (WA, Signal, tekstiviesti, soitto). Yleistä infoa: tunneille ei ole ennakkoilmoittautumista, mutta halutessasi voit toki tiedustella tilannetta Anthonilta tunnit ovat niin sanottuna irtotunteja eli voit …
Jyväskylä Butoh Festival 27.-29.8.2021
Yläkulttuuri ry järjestää Jyväskylän ensimmäinen butoh-festivaalin 27.–29.8.2021 Villa Ranassa. Festivaali kokoaa yhteen Suomessa asuvia butoh-opettajia ja -tanssijoita tarjoten oivan tilaisuuden tutustua lajin rikkauteen ja muihin siitä innottuneisiin. Luvassa on niin liikkeellisiä ja tanssillisia työpajoja ja esityksiä kuin yhteistä illanviettoakin. Ennakkoklubi järjestetään Mäkitorpalla torstaina 12.8. klo 17 alkaen. Tällöin ohjelmassa on muun muassa Butoh ja ääni -työpaja sekä butoh-jamit. Ennakkoklubin ja …
JYT: Kesäinen butoh-kurssi
Milloin? 2.6. ja 6.6., 9.6. ja 13.6. sekä 16.6. keskiviikkoisin klo 17–19 ja sunnuntaisin klo 15–18 kurssin voi aloittaa minä päivänä tahansa ja osallistua yhden tai useamman kerran Missä? Mahdollisuuksien Talon SaliKauppakatu 19 C ja D, pohjakerros Hinta JYT:n jäsenille:koko kurssi 15 €kertamaksu 3 € Hinta muille:koko kurssi 25 €kertamaksu 5 € Maksutapoina ovat lasku, korttimaksu ja käteinen. Tarkemmat tiedot …
Lisää butoh’a? Kyllä kiitos! / More butoh? Yes please!
Ensi viikon perjantaina 14.5. Anthoni Levonsaari järjestää Mäkitorpalla (Pitkäkatu 25) butoh-työpajan, jonka päätteeksi halukkaat voivat osallistua puolen tunnin esitysluonnokseen ulkosalla. Kokonaisuus on osa Yläkaupungin Yön ohjelmistoa. Esitysluonnoksen jälkeen luvassa on vielä leppoisa yhteinen iltahetki. Anthoni On varannut torpan klo 17-21 ajaksi. Illalle on vapaaehtoinen 3 € osallistumismaksu, jolla katetaan vuokrakuluja.Nyyttärilista tuomisista.Ohjelma:17-18:30 Työpaja18:30-19 Tauko ja esitysluonnokseen valmistautuminen19-19:30 Esitysluonnos19:30-21 Vapaata yhdessäoloa nyyttärimeiningillä …
Välikkäiset
la 24.4.2021 klo 18 Facebook Live Tervetuloa Välikkäisiin! Välikkäiset-stream on osa Mäkitorpan gallerian näyttelyä. Kuukauden taiteilija Anthoni Levonsaaren “Because Life Ain’t Square – koska elämä ei oo kulmikasta” -näyttelyyn voi tutustua torpalla 5.4.-2.5.2021.Välikkäisissä Anthoni kertoo prosessilähtöisen teoskokonaisuuden synnystä ja sen elämästä torpalla. Anthonin lisäksi “äänessä” on Juha Kuurajärvi, joka loihtii tilaan äänimaisemaa erilaisilla soittimilla. Tarkemmin Anthonista ja Juhasta:FB ja IG: …
Because Life Ain’t Square – koska elämä ei oo kulmikasta
Anthoni Levonsaaren näyttely Mäkitorpalla (Pitkäkatu 25, Jyväskylä) 5.4.-2.5.2021. Tila on yleisölle avoin ma-pe klo 11-17. Vapaa pääsy. Because Life Ain’t Square – koska elämä ei oo kulmikasta -näyttely on osa niin sanottua prosessilähtöistä teosta. Sen sijaan että esittelisin valmiiksi viimeistellyn kokonaisuuden, asetan koettavaksi kiteymän; näytteen maaliskuusta alkaen kerryttämästäni materiaalista. Toisin sanoen galleriatilan virkatut matot ja neliöt eivät vielä ole ”valmiita”. Tulen uudelleen …